*

enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Kaikki blogit puheenaiheesta Pohjois-Korea

Pohjois-Korean etsikkoaika ja sota

 

Tilanne

Pohjois-Korea ei aloita diplomatiaa ennen kuin sillä on mannertenvälinen ohjus, joka varmuudella yltää Yhdysvaltoihin ja toimii. Venäjä puhuu ”dialogin” puolesta, jota ei ole. On vain kello, joka käy.

Pohjois-Koreaa Yhdysvallat ei halua ydinasevallaksi, koska sen jälkeen Iran ja Syyria tulevat väistämättä sellaisiksi. Ydinaseet ovat aivan pian terroristien käsissä.

Helppo ratkaisu Pohjois-Korean kriisiin

Pohjois-Korea on pelännyt Yhdysvaltain hyökkäystä maahansa Korean sodan päättymisestä asti eli vuodesta 1953. Nopein ratkaisu kriisiin on että USA lopettaa uhkailun jolloin Pohjois-Korea menettää vihollisensa. Rauhanneuvottelut Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välillä voivat alkaa uudestaan. Jimmy Carter voisi auttaa nykyisen kriisin purkamisessa.

Ydinsota alkaa kolmen minuutin päästä

Ydinsota on Pohjois-Korean kiristyneen tilanteen johdosta tullut varmaankin useimpien mieleen, näin luulen.

The Bulletin of Atomic Scientists-järjestö arvio keskiyön tuomiopäivän kellolla sodan todennäköisyyttä, ja vuonna 2016 tammikuussa arvioi oli kolmea minuuttia vaille  keskiyön.

Ydinasekielto ehkäisisi tulevaisuuden Pohjois-Koreat

Toissa viikon keskiviikkona, syyskuun 20. päivänä, ydinkieltosopimus avautui allekirjoituksille ja ratifioinnille. YK: n puitteissa tämän vuoden heinäkuussa neuvoteltu sopimus, jonka hyväksyi 122 maata, ei ainoastaan kiellä ydinaseiden kehittämisen, hallussapidon ja käytön vaan myös niillä uhkailun. Jo ensimmäisenä päivänä 51 maata allekirjoitti sopimuksen. Sitten kun 50 maata on sen myös ratifioinut se astuu voimaan. Ydinaseet ovat tämän jälkeen laittomia.

Suomalaisten liikuttava usko valtamedian propagandaan

Olipa kerran aika, jolloin painettuun sanaan saattoi uskoa... Mutta ei ole enää. Eikä ole ollut enää muutamaan vuosikymmeneen.

Suomalaisten enemmistö tuntuu uskovan siihen, että se maailmankuva, jonka valtamedia tarjoilee, on totuudenmukainen, edustava ja kattava. Eikä siinä vielä kaikki.

Suuri osa suomalaisista tuntuu kuvittelevan, että nekin ihmiset maailmassa, jotka eivät lue suomalaisia sanomalehtiä eivätkä katso suomalaisia televisio-ohjelmia, ovat omaksuneet saman maailmankuvan kuin suomalaiset.

Miten tuollainen harhaluulo voi olla syntynyt?

"Pohjois-Korealle turvatakuut" -Venäjä esittää

Venäjän ulkoministeriön mielestä Pohjois-Korealle pitäisi antaa turvatakuut, kun näyttää siltä, että se pelkää hyökkäystä maahan. Yhdysvaltain pommittajat ovat lentäneet jo jonkin aikaa Pohjois-Korean rannikkoa ja yhtyneet näin provosointilinjalle. 

Venäjän esitys kunnioittaa P-Korean itsenäisyyttää, eikä siinä ole painostavaa vaikutusta siihen, että maan pitäisi muuttua länsimaisen mallin mukaiseksi valtioksi. Näinhän länsi vaatii kaikilta, joihin se agressionsa osoittaa.

Turvatakouden antaminen rahoittaisi tilanteen ja poistaisi provosointi-ilmapiirin.

YLE juttu

Trumpia kritisoidaan mutta todelliset pahikset Niinistökin päästää vähemmällä.

Pohjois-Korea on diktaattorinsa johdolla käyttäytynyt tavalla, josta vertailukohtaa täytyy hakea toisen maailmansodan syttymisestä ja Hitlerin Saksan uhoamisesta ja varustautumisesta. Kukaan ei kai ole laskenut moneenko ”hätäkokoukseen” YK on kokoontunut Pohjois-Korean holtittoman käytöksen tähden monen vuoden aikana. YK on saanut aikaan outoja näennäisiä pakotteita, joilla ei ole juuri häiritty Pohjois-Korean ydinohjelmaa.

Pohjois-Koreassa on pakko hurrata kun käsketään

Muuten käy huonosti. Täällä sivustolla Janne Kejo kirjoitti eilen ihmisoikeuksista ja ihmisvelvollisuuksista. Pohjois-Koreasta loikannun nainen on kertonut karmeita asioita Pohjois-Koreasta. Iltalehden mukaan stadionille oli tuotu 11 muusikkoa teloitettavaksi, syynä pornovideon teko. Heidät oli sidottu ja ammuttu ILMATORJUNTATYKEILLÄ tuusan nuuskaksi 10 000 ihmisen silmien edessä.

Samassa jutussa Kim Jong-unin kerrotaan hamstraavan koulutyttöjä seksiorjikseen. On kuvottavaa touhua Pohjois-Koreassa. Kyllä sääliksi käy ihmisiä jotka asuvat tuollaisessa helvetissä.

PK:n poistaminen maailmankartalta. Paljonko maksaa?

YK:n yleiskokouksessa Donald Trump, USA:n presidentti, käytti kovaa kieltä Pohjois-Koreasta ja sen johtajasta, jota Trump kutsui rakettimieheksi.  Rakettimies on Trumpin mielestä itsetuhoisella tiellä ja hän (Trump) ei epäröi poistaa rakettimiestä ja PK:ta maailmankartalta, jos tilanne niin vaatii.  DT ei ehkä käyttänyt juuri noita sanoja, mutta viestin sisältö oli suurinpiirtein tuo.

Donald Trumpilta odotettu mutta yllätyksen sisältänyt puhe YK:n yleiskokouksessa

Presidentti Donald Trumpin esiintymisiä on tavattu odottaa suurella kärsimättömyydellä ja pelolla. Koskaan ei ole varmuutta mitä presidentti oikein sanoo ja pitäytyykö hän etukäteen valmistellussa puheessa vai heittää juttua ihan tilanteen mukaan. 

Tällä kertaa kuulijoiden odotukset olivat varmasti yhtä suurella tasolla kuin Trumpin virkaanastujaispuheessaan ja ensimmäisen kansakunnan tila - puheen aikana. Nyt esiintymisareenana oli yksi maailman arvovaltaisimmista: Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä