enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Kaikki blogit puheenaiheesta Matti Torvinen

"Seteliselkärankaisten rappiopykälän kumoaminen"

Kun Perussuomalaiset saavuttivat vuoden 2015 vaaleissa toisen "jytkynsä" ja siitä tuli hallituspuolue, puolueen silloinen puheenjohtaja Timo Soini halusi ensi töikseen hallituksen kumoavan "seteliselkärankaisten rappiopykälän". Soini muisti SMP:n hajoamiset ja halusi, etteivät loikkarit saisi mukaansa osaansa puoluetuesta, jota  puolue saa vaaleissa saavutettujen kansanedustajapaikkojen mukaisesti. Näin syntyi laki, jota kutsutaan "Lex Soiniksi".

Nytkö loikkaukset alkavat?

Perussuomalaisista eronnut Matti Torvinen (sin) nousi eduskuntaan Lapin vaalipiiristä Hanna Mäntylän (PS) tilalle tämän siirryttyä Euroopan neuvoston sihteeristöön. Torvinen on ilmoittanut pitävänsä tiedotustilaisuuden tänään klo 13.30 eduskunnassa. Hän kertoo siinä ratkaisustaan oman poliittisen tulevaisuutensa ja Sinisen tulevaisuuden suhteen.

https://m.iltalehti.fi/politiikka/201711070092649_pi.shtml

Kansanedustaja Torvisen sekopäiset jutut

Ihan hävettää rovaniemeläisenä nämä Torvisen sekopäiset jutut. Onko tosiaan kansanedustajan alennuttava moiseen herjaan ja asiattomaan käytökseen sekä puheisiin joilla ei ole päätä eikä häntää.

Samalla tietenkin paljastuu Torvisen todelliset motiivit politiikkaan ja entisiin puoluetovereihin. Rovaniemellä on toki tiedetty tämän henkilön röyhkeys ja nyt sen saa jakaa sitten kaikki -koko Suomi.

Iltasanomakin voisi hieman selvittää Torvisen väitteitä ennen kuin jakaa soopaa

http://www.iltalehti.fi/politiikka/201709242200414686_pi.shtml

Sipilän hallitukselle nolo loppu -Torvinen malli-soinilainen

Sipilän uhkapeli saattaa lähikuukausien aikana kokea nolon lopun, kun yksi toisensa jälkeen ex- perussuomalaisista kansanedustajista palaa puolueeseen. 

Syynä kolme seikkaa

1. Sipilän hallitus peruu pikku hiljaa kaikki antamansa lupaukset perussuomalaisten aikanaan neuvottelemille asioille. Nyt ollaan jo lisäämässä pakolaiskiintiötä ja alko-laki vesittyy sekä omantunnon tuskiin.

Kepu pettää aina.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä