enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Vantaalla tehdään kattava sisäilmaoirekysely

Vantaan Sisäilma-asianneuvottelukunnan, jonka jäsen olen, suosituksesta Vantaalla tehdään kaikkia kouluja ja päiväkoteja kattava oirekysely. Se rahoitetaan aiemmin sisäilma-asioihin kohdennetulla määrärahalla. Tulokset otetaan huomioon sisäilmatutkimuksia kohdennettaessa. Kyselyn perusteella koulut voidaan laittaa korjausten suhteen kiirellisyysjärjestykseen.

Vantaan oirekysely on tähän mennessä tehdyistä Suomen laajin ja siksi niin merkittävä. Toivottavasti kyselyistä tulee pysyvä käytäntö, jotta nähdään kaupungin koulujen tervehtymiskehitys. Oirekyselyn tekee Turun yliopisto ympäristölääketieteen professori Tuula Putuksen johdolla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on tutkimuksissaan todennut, että huono sisäilma heikentää oppimistuloksia.

Moni kollegani on sairastunut huonoon sisäilmaan, osa heistä on joutunut lopettamaan opettajan hommansa siihen. Oma poikani sai pahoja sisäilmaoireita opiskellessaan Hämeenkylän koulun jo puretussa koulurakennuksessa. 

Länsi-Vantaalla on ollut useita homekouluja, Hämeenkylän ja Laajavuoren koulut on jo purettu, Myllymäen ja Vantaankosken koulut odottavat vielä purkamista. 

Usein home on ilmennyt vasta koulun peruskorjauksen jälkeen, sitten on jouduttu jatkuvaan hätäkorjausten ruljanssiin, lopulta koulu on jouduttu purkamaan.

Hirveintä on, että kaupungin uusissa uljaissa kouluissa löytyy jatkuvasti uusia korjattavia kohteita huonon sisäilman takia. Tällaisia kouluja ovat Kanniston ja Kartanonkosken koulut.

On äärimmäisen tärkeää, että kaikki Vantaan kouluissa ja päiväkodeissa työskentelevät sekä oppilaat että opettajat vastaavat kyselyyn. Tuloksesta on saatava mahdollisimman kattava.

Huono sisäilma ei ole leikin tai vähättelyn asia.

https://properuskoulu.blogspot.com/2018/11/vantaalla-tehdaan-kattava.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Huono sisäilma ei ole leikittelyn asia.
Kuitenkin mahdollinen homeongelma on haluttaessa hyvinkin helppo selvittää sisäilmamittauksin.

Oirekyselyillä saadaan selville korkeintaan se, miten ihmiset vastaavat oirekyselyyn eikä lainkaan sitä, mikä on ongelman todellinen laajuus ja alkusyy. Oireileva ihminen ei välttämättä tiedä mistä hänen oireensa johtuvat.

Esimerkinomaisesti, meilläkin on kunnassa tiloja joissa ihmiset kertovat oireilevansa mutta joissa ei mittauksin löydy vikoja. Tällöin vaihtoehdot ovat että ihmisten oireet johtuvat jostain muusta tai että mittaukset eivät syystä tai toisesta löydä hakemaansa indikaattorilajeja ilmasta. Jälkimmäisessä tapauksessa on ahdoton ryhtyä korjaamaan ongelmaa jonka aiheuttajaa ei tiedetä.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Janne Salonen

Oirekyselyt auttavat kumminkin määrittelemään tärkeysjärjestykset, mitkä koulut pitää tutkia ensin, mitkä korjata ensin jne. Oirekyselyjen avulla nähdään homeongelmien laajuus.

Totta on, että aina tiedetä, mikä paikka pitää korjata. Tyyppiesimerkki on Vantaan jo purettu Hämeenkylän koulu. Osa ongelmakohdista paikannettiin ja ne pyrittiin korjaamaan, osaa ei löydetty.

Oireita oli paljon. Sisäilma tutkittiin ja se todettiin erittäin myrkylliseksi, ja koulu oli pakko lopulta purkaa.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#1

> ....... mahdollinen homeongelma on haluttaessa hyvinkin helppo selvittää sisäilmamittauksin.

ooo

Varmaankin näin, mutta onko olemassa raja- arvot kuinka paljon ja minkälaisia homeitiöitä huoneilmassa saa olla, ennen kuin ne muodostuvat terveydelle vaarallisiksi.

Aluksi puhuttiin sisätilojen homeongelmista, nyt on alettu puhua kahdesta asiasta yhtaikaa homeongelmista ja kemikaaliperäisistä ongelmista.

Onko kriittisesti tutkittu sitä, pyrkivätkö rakennus- ja remonttifirmat suurentamaan ongelmia.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Jorma Moll: "Onko kriittisesti tutkittu sitä, pyrkivätkö rakennus- ja remonttifirmat suurentamaan ongelmia."

Inhorealistisesti minäkin ajattelen silloin tällöin noin.

Todellakin, on kaksi ongelmaa: homeongelmat ja nyt uutena on tullut kehiin kemikaaliperäiset ongelmat. Vantaalla kemikaaliperäisiä ongelmia on tullut, kun rakentaessa on hosuttu ja märän betonin päälle on asennettu muovilattia. Tulevaisuudessa rakennetaan lattioita, jotka hengittävät.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

On, sellaiset raja-arvot ovat olemassa ja jos ne ylittyvät, kunnan terveydensuojeluviranomaisen on puututtava asiaan lain mukaan.

Minä en ole kuullut että remonttifirma tekisi sisäilmamittaukset joiden pohjalta remonttiin ryhdytään. Yleisesti tehdään ensin mittaukset ja jos niiden pohjalta pitää ryhtyä toimenpiteisiin, kilpailutetaan urakka julkisena hankintamenettelynä. Nämä ovat yleensä kunnissa eri instanssin alla.

Kommentoin blogiin oikeastaan sen vuoksi, että oirekysely ei kerro välttämättä mitään todellisesta ongelmasta. Jos henkilö kokee oirelevansa, yhteys kunnan terveydensuojeluviranomaiseen joka lähtee ajamaan mittauksia joilla asia selvitetään. Oireilu on myös subjektiivista, jotkut ovat herkempiä altistumaan oireille kuin toiset.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll Vastaus kommenttiin #7

#7

>On, sellaiset raja-arvot ovat olemassa....

ooo

Hyvä ystävä, oletko aivan varma. Sieni- itiöitä on satoja. Asian tutkimisen helppoutta tuskin lisää se, että missä tilanteessa mittaus suoritrtaan. Yksinkertaisimmillaan, ennen vai jälkeen tuuletuksen.

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Pitäisiköhän Vantaan koulujen liitutauluille (jos niitä vielä on) kirjoittaa, että älä sammuta ilmanvaihtolaitteitta kesälomienkaan aikana. Ilmastointilaitteiden on toimittava 24h vuorokaudessa koko vuoden ajan. Tuo sitten maksaa tietenkin maltaita, mutta imee tehokkaasti sisäilmassa leijuvia itiöitä.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Pertti Ikonen

Jonkin verran ilmanvaihdon jatkuvuutta on pidennetty sisäilma-asian neuvottelukunnan suositusten pohjalta.

Olen tasan samaa mieltä kanssasi.

Myös ilmanvaihtovehkeitä on huollettava useammin, mitä takavuosina on tehty. Vantaalla huoltovälejä on tihennetty.

Pikkuhiljaa on alettava mietti myös koulujen rakennustapoja, tulevaisuudessa ilmatiiviitä pulloja tuskin enää rakennetaan. Vantaallakin tullaan jossain vaiheessa kokeilemaan myös puurakentamista. Oikein rakennettuna puurakennus on aina hengittänyt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset