enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Älypuhelimet koulussa ja Ranskan malli

Hauskaa, että silloin tällöin vielä otetaan yhteyttä Vuoden luokanopettaja 2013 tiimoilta. Tällä kertaa minulle soitettiin mökille. Puhelinhaastattelu tehtiin vauhdilla, kun istuskelin laiturilla auringonpaahteessa.

Ranskan malli kiinnostaa mediaa. Maa oli ensimmäinen eurooppalainen maa, jossa lakiin on kirjattu, että oppilaat eivät saa tuoda älypuhelimia kouluun. Olen aina pitänyt Ranskaa todellisena sivistysmaana.

Oikeastaan koko jutun ydin löytyy kahdesta lauseestani:

- Kyllä kantani on selvä. Vantaalla jokaisella oppilaalla on kaupungin puolesta tabletti tai tietokone käytössä, ei älypuhelinta siellä silloin tarvita, vantaalainen Lundell sanoo.

- Koulu on sosiaalinen paikka myös, siellä kuuluisi leikkiä ja oppia tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Se ei ole pelkkä akateemisen oppimisen paikka.

Ja siitä lukemisen ymmärtämisen tason laskusta olen todella huolissani. Jotain on oikeasti alettava tehdä.

Kirjallisuuden korkea veisu (Properuskoulu 30.9.2014)

Luetun ymmärtäminen perustuu hyvään lukutaitoon (Properuskoulu 25.11.2013)

Enkeliporsaan 16 visionomaista koulutuspoliittista teesiä selityksineen (Properuskoulu 14.12.2010)

Lisään vielä tämänkin linkin:

Koulutuspolitiikan professori: Paras tapa saada Pisa-tulokset nousuun on hillitä nuorten älypuhelinten käyttöä (Yle 15.6.2018)

https://properuskoulu.blogspot.com/2018/08/alypuhelimet-ja-ranskan-malli.html

* * *

2.8. Vantaan Sanomat

Palkittu luokanopettaja:  En ymmärrä, miksi puhelimia ei voisi jättää kotiin Ranskan malliin

Ranskassa hyväksyttiin maanantaina laki, joka tiukentaa maan koululaisten älypuhelinkieltoa. Jatkossa kaikki oppilaitten älylaitteet, kuten tabletit ja puhelimet, ovat joko jätettävä kotiin tai ne on pidettävä suljettuina koulun tiloissa.

Oppilaiden älylaitteiden käyttöä kuulee välillä arvosteltavan Suomessakin.

Vuoden 2013 luokanopettaja Kai-Ari Lundell kritisoi viisi vuotta sitten voimakkaasti teknologisten laitteiden kasvavaa käyttöä kouluissa. Lundell korosti, että älylaitteiden yleistymisellä on selvä yhteys oppilaiden taitojen ja keskittymisen heikentymiseen. 

(Lue vuoden 2013 juttu Lundellista tästä linkistä.)

Mutta mitä palkittu opettaja ajattelee nyt?

– Kyllä kantani on selvä. Vantaalla jokaisella oppilaalla on kaupungin puolesta tabletti tai tietokone käytössä, ei älypuhelinta siellä silloin tarvita, vantaalainen Lundell sanoo.

Eläkkeellä oleva, mutta yhä ympäri Vantaata luokanopettajan sijaisuuksia tekevä Lundell sanoo, että viime vuosien tutkimustulokset peruskouluikäisten luetun ymmärtämisestä ovat opettajalle surullista luettavaa. Tuloksien hän uskoo olevan suoraa seurausta älylaitteiden jatkuvasta käytöstä.

Sitäkin murheellisempi olo hänellä tulee, kun koulumatkalla kohtaa nenä puhelimessa kiinni kulkevia oppilaita.

– Se on karmea näky, kun ekaluokkalainen kävelee kouluun ihan zombina. He häviävät älypuhelimen myötä sinne omaan maailmaan täysin, Lundell kummastelee ja jatkaa:

– En ymmärrä, miksi puhelimia ei voisi jättää kotiin Ranskan malliin. Lakia ei voida kaikesta säätää, mutta yleiseen opetussuunnitelmaan sen voisi kirjata.

Useimmissa koululuokissa Suomessa on kielletty puhelinten käyttö opetuksen aikana, mutta nykyisen säännön valvominen vie Lundellin mukaan ylimääräistä aikaa ja synnyttää turhia konfliktitilanteita.

– Kaiken mahdollisen ajan käyttäisin opettamiseen. Sitä varten opettajat ovat palkattu, ei vahtimaan lasten älypuhelinten käyttöä, hän lataa.

Luokanopettaja huomauttaa, että lapset viettävät jo valmiiksi valtavia määriä aikaa puhelinten, tietokoneitten ja pelikonsolien parissa. Lundell on huomannut, että etenkin ujot ja syrjäänvetäytyvät oppilaat pakenevat sosiaalisia tilanteita helposti puhelimen ääreen.

– Koulu on sosiaalinen paikka myös, siellä kuuluisi leikkiä ja oppia tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Se ei ole pelkkä akateemisen oppimisen paikka

Lisää aiheesta:

Tutkimus: Joka toinen lapsi käyttää älypuhelintaan liikaa – vanhempien huolena sopimaton nettisisältö 4.10.2017 07.35

Tutkimus: Vanhemmat voimattomia – lasten digipelaamista hankala suitsia 18.7.2018 09.03

Peruskouluun yksi vuosi lisää? Tutkijat esittävät useita keinoja poikien opintien tueksi – digilaitteet jopa heikentäneet tuloksia 17.4.2018 14.07

Ylilääkäri varoittaa älyteknologian vaaroista Susun haastattelussa: Jo tuhannet suomalaiset riippuvaisia 4.3.2018 09.25

Vanhempi, oletko taas kännykällä? Lue tämä juttu, laita älylaite pois ja koko perheesi kiittää! 25.3.2018 20.16

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

On päivänselvää, että kehittyvä keinoäly reaktivoi ihmisen luontaista älykkyyttä. Ihmisen ei tarvitse käyttää energiaansa ongelmien ratkomiseen, kun koneet tekevät sen hänen puolestaan.

Autotkin ajavat kohta itse itseään. Voimme keskittyä kauniisin ja rohkeisiin jopa kesämökkireissun aikana.

Olen nähnyt nuoren kaivavan kännykän laskimen esille, kun hänelle esitettiin hyvin yksinkertainen, päässa laskettavissa ollut, yhtälö.

Olemme saattaneet huomaamattamme aloittaa jo degeneroitumisen aikakauden. Älykkyys ei katoa hetkessä, mutta sukupolvi sukupolven jälkeen alkaa syntymään edellistä keskimääräisesti typerämpi sukupolvi.

Suuret ja uraa uurtavat keksinnöt antavat odottaa itseään.

Muistaakseni kirjoitin erääseen blogiisi mielipiteeni Vantaalle hankituista tableteista. Nuoret käyttävät älykkyyttään lähinnä etsimällä keinot ohittaa laitteisiin asetetut pornosivustoestot.

Jos jossain downsizing olisi tarpeen, niin nimenomaisesti kouluissa.

Oppilaan työtä on oppiminen, ei surffailu netissä.

Se, että osaa käyttää älykännykän tai tabletin appseja ei tee vielä kenestäkään älykästä eikä laudatureja saa tulevaisuudessakaan nettiä selaamalla.

Sen sijaan nykymenon jatkuessa niitä laudaturin kirjoittajia saa etsiä lyhdyn kanssa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «– Se on karmea näky, kun ekaluokkalainen kävelee kouluun ihan zombina. He häviävät älypuhelimen myötä sinne omaan maailmaan täysin, Lundell kummastelee ja jatkaa:
    – En ymmärrä, miksi puhelimia ei voisi jättää kotiin Ranskan malliin.»

Koulussa koulun säännöt, on perusvapauden kannalta ongelmallista ulottaa niitä kaikkialle koulun ulkopuolelle. Olisi aika perusteetonta, että puhelinta saisi käyttää käytännössä vain kotona (sekä marginaalisesti kodin kautta käymällä).

Lasten on myös tärkeää aina olla vanhempiensa tavoitettavissa ja myös löydettävissä paikannuksella. On myös tärkeää, että lapsetkin voivat aina soittaa hätäpuhelun. Ranskassa nähdäkseni käytetään enemmän koulubusseja, kun Suomessa lapset pääsääntöisesti kulkevat tavallisilla busseilla itse tai kävelevät koulumatkan, jo 1. luokalta. Monilla koulureiteillä on monenlaisia vaaroja, jopa susia. Tällöin löydettävyyden ja seurattavuuden tarve korostuu enemmän kuin Ranskassa.

Zombi-ilmiö on toki todellinen ja huolestuttava. Käytännössä sitä voi rajoittaa myös laitehallinnalla, jolla estetään kaikkien muiden paitsi välttämättömien sovellusten (puhelu, paikannus, kartat) käyttö tiettynä aikana.

    «Useimmissa koululuokissa Suomessa on kielletty puhelinten käyttö opetuksen aikana, mutta nykyisen säännön valvominen vie Lundellin mukaan ylimääräistä aikaa ja synnyttää turhia konfliktitilanteita.»

Kyllä tätä pitäisi jollain tapaa kvantifioida, kuinka paljon sitä aikaa oikeasti kuluu ja kuinka usein niitä konflikteja syntyy. Onko nyt kyse minuutista viikossa ja muutamasta vuotuisesta konfliktista?

Näitä haittoja pitää suhteuttaa edellä mainittuihin puhelinten todellisiin käyttötarpeisiin ja turvallisuuteen.

Käyttäjän RalfKarlsson kuva
Ralf Karlsson

lapset pärjäsivät ihan hyvin 1990-luvun loppupuolelle asti olematta 24/7 vanhempien tavoitettavissa.

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Nykyaikana kännykässä kulkee sisällä myös matkaliput ja lompakko.

Vastuulliset vanhemmat voivat toki asettaa käyttörajoituksia kännykkään, ettei sillä esim päästä katselemaan pornoa koulutuntien aikana.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #4

Tuota listaa voi varmaankin jatkaa paljolla, kun vähän miettii. Bussien aikataulut ja reaaliaikaiset saapumisaikapäivitykset verkkosivuilla ja joillain paikkakunnilla on myös sovellus. Google käyttää automaattisesti lähimmän bussipysäkin saapumisajat.

Jos tekee koulumatkan kaupunkipyörällä, sen käyttöön tietenkin tarvitaan kännykkäsovellus.

Ilmoitukset muutoksista liittyen iltapäivätoimintaan, harrastuksiin tai mihin tahansa vastaavaan.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

60-luvulla saivat vielä istua autossakin ilman turvavöitä, mutta silloin niitä kuolikin vielä kuin kärpäsiä.

"Vielä 1970-luvun alku oli Suomen lapsille suorastaan hengenvaarallinen". Tarkempiakin tilastoja löytyy.

En nyt tiedä onko kännyköiden hätäpuhelukäyttöä tutkittu lasten osalta erityisesti. Ainakin alle 10-vuotiaat lapset osaavat soittaa hätäpuheluita hyvin ja soittavat apua paikalle viikoittain.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Rakentaisivat Faradayn häkin kouluihin, niin kännykät eivät toimi enää paitsi nettiyhteys piuhalla. Aijoo, ei toimisi tabletit eikä läppärit, joissa ei ole sitä RJ-45-liitäntää.

Noh, aina voidaan palata siihen paperiin, kynään ja laskimiin/helmitauluihin.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Kysymys on myös rahasta toisinaan . Jossei fyrkkaa ole käytössä perheessä halvahko ratkaisu on kiinas tehty älypuhelin antaa lapsel ja sanoa pidä hauskaa sen kanssa ..

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

Mulla paniikkihäiriöisenä on erittäin hyvä apsi luurissani. Se auttaa pahoissa tilanteissa hyvinnii ja opettaa hengittämään rauhallisesti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset