enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Ruotsalaista näkkileipää ja pastaa, var så god.

  • Knäckebröd från Sverige
    Knäckebröd från Sverige
  • Pasta från Sverige
    Pasta från Sverige

Silmäni levähtivät tänään koululounaalla auki, kun äkkäsin lukea näkkileipälaatikon kylkeä. Ruotsalaista näkkileipää. Kun keskustelin asiasta koulun emännän kanssa, hän totesi, että tulepas keittiön puolelle. Hän osoitti isoa pastalaatikkokasaa. Ruotsalaista pastaa.

Suomalaiset sahaavat jalkaansa.

Pieni säästö, joka ulkomaalaisella näkkileivällä tai pastalla saadaan, menetetään suomalaisesta yritteliäisyydestä ja työllisyydestä. Suomalaisia firmoja menee nurin, ja lisää työttömiä tulee.

Aina vedotaan kilpailulainsäädäntöön, mutta EU:n kilpailulait antaa mahdollisuuden edistää vaikkapa lähiruokaa. Kotimaista ruokaa voi ja kannattaa hankkia.

Ongelma on, että esim. kunnissa leikitään melkoista palikkaleikkiä. Jokainen sektori ajattelee vain omaa sektoriaan. Harvemmin ajatellaan kokonaisuutta.

Oletan, että suomalaiset noudattavat EU.n lakeja luonteemme takia pilkuntarkkaan. Olisipa kiva olla kärpäsenä katossa, kun ranskalaiset tai unkarilaiset, italialaiset tai kreikkalaiset kilpailuttavat.

Miksi Vantaan kouluihin rahdataan laivoilla soijaa maapallon toiselta laidalta? Suomessa tehdään hyvää ja puhdasta ruokaa kuten nyhtökauraa ja härkäpapuja. 

Vantaan kouluihin ruuat hankkii Vantaan kaupungin omistava yhtiö Vantti. Sen arvot ovat: ammattiylpeä, osallistava, kehittävä ja yhteiskuntavastuullinen.

Yhteiskuntavastuullinen?

https://kaiarilundell.blogspot.fi/2018/04/ruotsalaista-nakkileipaa-ja-pastaa.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Saako Suomesta viedä elintarvikkeita ulkomaille`?

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Ainakin suomalainen ruoka kelpasi joskus venäläisille, mutta entä muille, kun näkkärikin pitää meidän ostaa muualta?

Käyttäjän ErkkiJohansson1 kuva
Erkki Johansson

Ei tässä mitään uutta ole. Koko sen ajan kun asia on minua kiinnostanut (kolmisen vuosikymmentä tai sinnepäin), vallalla on ollut asenne: Suosi suomalaista, osta ulkomaalaista.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Kaupunginvaltuutettuna saat varmaankin vaivatta tietää yhteen kouluruoka-annokseen käytettävissä olevan rahamäärän. Ja varmaan myös senkin, mitkä ovat kilpailutuksen kriteerit. Onko hinnan painoarvo 80 vai 90 prosenttia?

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Varusmiesten ruotsalaisista näkkäreistä on jauhettu jo kymmeniä vuosia. Ihme, että tulee nyt yllätyksenä joillekin, että lapsille ja kaikille muille yhteiskunnan ruokittavina oleville syötetään mahdollisimman halpaa ulkomaista ruokaa. Varmaan hyvä tehdä päätöksiä tuolla tietotasolla. Italialainen Barilla muuten osti Wasabrödin vuonna 1999.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Pohjois-Koreassa on Juche-aate, ja omavaraistalous, siellä menee varmaan hyvin?

Miksi Suomessa pitäisi tuottaa näkkileipää?

Eikö opettajille kerrota Adam Smithistä, Ricardosta ja Marxista mitään? Kaikki kolme kannattivat vapaakauppaa.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Voisitko avata väittämääsi: "Aina vedotaan kilpailulainsäädäntöön, mutta EU:n kilpailulait antaa mahdollisuuden edistää vaikkapa lähiruokaa. Kotimaista ruokaa voi ja kannattaa hankkia."

Eli mihin näkemyksesi perustuu? Tutustun mielelläni asiaan.

Tuolta Amos Aholan blogista voit verrata Suomen ja Ruotsin maataloustukia. Ja joo, Etelä-Ruotsissa on paremmat viljelyolosuhteet, mutta se ei selitä kaikkea.

Jos näillä tuilla ja kotimaisella tuotannolla ei pystytä tuottamaan kilpailukykyistä tarjousta kouluille näkkileivästä ja pastasta, niin mitä oikein pitäisi tehdä?

ÅS. Moniko kuntasi lähellä oleva toimija tekee näkkileipää ja kuinka moni osallistui tarjouskilpailuun?

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Suomi on pitkään jankuttanut siitä että mitään elintarvikkeita ei saisi tuoda mihinkään maahan. No, Venäjä otti vihdoin neuvosta vaarin ja lakkasi ostamasta ruokaa Suomesta, joten siltä osin on asia jo kunnossa.

Seuraavaksi kai sitten täytyy ruveta ajamaan sitä että puutavaraa, sellua tai paperiakaan ei saisi viedä tai tuoda. Siinä on Suomella vielä paljon tekemistä.

Käyttäjän Kalle kuva
Kalle Pohjola

Aikamoinen ihmettelynaihe poliitikolla. Tietämäni mukaan 70-luvulta saakka on armeija marssinut ruotsalaisella näkkärillä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Jos ei Suomi (poliitikot) aja Suomen etua, niin ei sitä kukaan muukaan aja. Aivan varmasti Saksa ja Ruotsi ajavat omia etujaan kuten kaikki muut paitsi Suomi. Suomen alasjo alkoi 90-luvun alussa ja on johdonmukaisesti jatkunut näihin päiviin. Kyse ei ole pelkästä näkkileivästä tai 100 vuotisjuhlalikööristä tai armeijan kuorma-autoista vaan kaikesta missä unohdamme oman etumme.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset