enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Näimme nälkää eilen ja tänään

  • Häpeän, kun leipä viedään pois koululaisten suusta.
    Häpeän, kun leipä viedään pois koululaisten suusta.

Eilen: Kasvispihvejä ja perunamuusia

Kotimatkalla oli niin nälkä, että oli pakko pyöräillä kaupan kautta. Ostin kilon perinteisiä nakkeja, koska elimistöni huusi vatsan täytettä. 

Tänään: Riisipuuroa ja mehukeittoa

Kotimatkalla oli pakko poiketa pitseriaan, koska elimistöni huusi vatsan täytettä.

Minä olen aikuinen mies, teen fyysisesti ajatellen kevyttä toimistotyötä. Mutta lapset ja nuoret kaipaavat ruokaa kasvuun, mutta myös oppimiseen. Tyhjällä vatsalla ei jaksa aina opiskella. 

Kaksi päivää putkeen liian kevyttä ruokaa on aivan liian vähän, huolimatta siitä, että loppuvuotta kohden ruokamäärärahat hiipuvat.

Näin ei voi olla.

Pitää muistaa, että aivan kaikki lapset eivät saa kotoa riittävästi tai säännöllisesti ruokaa, mikä näkyy kouluissa maanantain koululounaiden menekkinä. Maanantaisin on hyvä olla tuhtia ruokaa niin, että sitä riittää.

Kun aloitin koulutieni v. 1962, tyypillisiä kouluruokia olivat mannapuuro ja makaroonivelli. Söin kyllä koululounaani mielelläni, koska en tiennyt paremmasta. 

En halua, että kouluruuan suhteen palataan yli viisikymmentä vuotta taakse päin. 1960-luvun alussa Suomi oli vielä köyhä maa. Nyt olemme yksi maailman rikkaimmista maista. 

Yhteiskunta, joka ei arvosta lapsiaan, on arvoton.

http://www.properuskoulu.net/2014/11/naimme-nalkaa-eilen-ja-tanaan.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Perunamuusi ja kasvispihvit plus salaatti ja leipä

Riisipuuro, mehukeitto, leipä

Jos ei noilla lapsi kasva ja jaksa, niin jo on kumma. Noissa ruoissa ei mielestäni ole mitään vikaa. Veikkaankin että tässä on jokin kritiikki sitä kohtaan, että ei ole ollut lihaa tarjolla. Eikä sitä joka aterialla tarvitsekaan olla.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Petra, 12-13 -vuotias poika ei noilla eväillä kauaa jaksa opiskella.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Mitäs kolmena muuna päivänä oli? Laitatko ruokalistan tulemaan niin katsotaan.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Tuossa:

MA
Kiinalainen broilerikastike M, G Täysjyväriisi *Lämmin kasvis *Kaali-herne-persikkasalaatti M, G
Kiinalainen soijasuikalepata M, G
TI
Makaronilaatikko M *Jäävuori- tomaatti-kurkku M, G *Porkkana-ananasraaste
Kasvismakaronilaatikko L
KE
Hernekeitto M, G *Pehmeä leipä *Juustolevite *Tuorepala *Hedelmä
Kasvishernekeitto M, G
TO
Juurespihvit M, G perunasose VL, G *Porkkana- lanttu-persikkaraaste M, G *Jäävuori-tomaatti-maissi
PE
Riisipuuro VL, G karpalomehukeitto M, G *Pehmeä leipä *Leikkele *Pipari ja glögi

Kyse ei ole koko viikon ruokalistasta. Lapset eivät voi paastota.

Kaksi päivää "löysää ruokaa" on liikaa, kun tiedetään, että kaikki lapset eivät saa kotona riittävän "ravinteikasta" ruokaa.

Lapset tarvitsevat kunnon ruokaa joka päivä.

Nälkä näkyy keskittymättömyytenä ja levottomuutena. Oppiminen kärsii silloin.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Kiitos vaivannöistä. Mielestäni näyttää varsin monipuoliselta ja ravitsevalta jos ottaa huomioon, millä hinnoilla nykyään pitää ateria loihtia. Puuropäivänäkin on leivän kanssa leikkelettä ja jouluinen jälkkäri.

On varmaan tärkeää, että lapsi syö riittävästi tarjottua ruokaa, eikä vain närpi.

En yhtään epäile, että olet huolissasi kouluruoan laadusta, mutta minusta tämä näyttää edelleenkin hyvältä suoritukselta keittiön puolesta.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

En keittiötä moitikaan. He loihtivat pikkurahalla kohtuullisen hyvää ruokaa. Pitää muistaa, että ruoka-aineiden hinta on alle euron per annos.

Mutta riisipuuro ja mehukeitto on jälkiruokaa. Ei sillä vatsaa täytetä.

Moni lapsi menee kotiin koulupäivän jälkeen, lukee läksyt, syö ketuset eväät ja sen jälkeen menee harrastuksiin. Vasta illalla lapsi voi saada päivän pääateriansa. Liian myöhään.

Käyttäjän MarkkuJohannesLikitalo kuva
Markku Likitalo

Soijaa ja härkäpapua, niis on roteiinii.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset