enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Harmaata pohdintaa hyvästä ja pahasta, sodasta ja rauhasta

Lukiolaispoikana olin kesätöissä Helsingin Satamalaitoksella tavaranmerkitsijänä. 1970-luvulla koululaiset saivat vielä kesätöitä. Jouduin antamaan kolmanneksen palkastani kotiin. Isäni Vidar perusteli asiaa viisaasti toteamalla, että kaikki joutuvat maksamaan palkastaan veroa, kustantamaan asunnon vuokrat ja sähköt.

Loput kesärahani sijoitin ulkomaanmatkaan, menin yksin Brysseliin ja Pariisiin. Brysselin mieleenpainuvin kohde oli Le Musée Oldmasters Museum, jossa oli esillä vanhan taiteen mestareiden teoksia 1400-luvulta 1700-luvulle.

Suurimman vaikutuksen tekivät nimettömien keskiaikaisten maalareiden sekä Hieronymus Boschin ja Pieter Bruegel vanhemman taulut.

Nimettömät maalarit käsittelivät tauluissaan ajan hengen mukaan hyvää ja pahaa, taivasta ja helvettiä. Taiteilijat olivat jollakin tavalla saaneet vangittua alitajuntansa kankaalle. Taulut olivat hypnoottisia, en koskaan ole tuijotellut yksittäisiä tauluja niin pitkään. Taulut antoivat ajattelemisen aihetta.

Keskiajalla tunnustettiin väriä, ajan maailmankuvan mukaan kannatti olla hyvän puolella. Helvetti ei Brysselin taulujen perusteella vaikuttanut ollenkaan hyvältä paikalta.

Nykyaika on harmaa

Jos joku erehtyy ottamaan kantaa jonkin asian puolesta sanomalla, että tuo on väärin, nykyajan vasta-argumentti tulee kuin piipun suusta, ei elämä ole noin mustavalkoista.

Elämäni suurimpia järkytyksiä on ollut, kun Jugoslavian sodan aikana keskelle Eurooppaa tehtiin keskitysleirejä ja ruumiita tungettiin katepillareilla joukkohautoihin. Ihminen ei opi menneisyydestä mitään, vaan samoja virheitä toistetaan.

Loppujen lopuksi ei ole olemassa harmaata aluetta. Kun liikutaan harmaalla alueella, ollaan jo väärän tai pahan puolella.

Vääryyttä peitellään monilla termeillä esim. harmaa talous tai verosuunnittelu. Oikeat termit olisivat tietenkin talousrikollisuus ja veronkierto.

Miksi ns. sivistyneestä, koulutettujen ihmisten rikollisuudesta, on tehty sallitumpaa kuin perinteisestä rikollisuudesta, varkauksista tai ryöstöistä?

Harmaan talouden torjuntaan ei haluta upottaa varoja, ei kansallisesti, ei kansainvälisesti, vaikka tiedetään, että harmaan talouden torjunta on tuottoisaa toimintaa.

Tyypillistä harmaata taloutta, vaikka usein ei niin ajatella, on myös koulurakentaminen. Rakennetaan sekundaa, homekouluja, lapset ja opettajat altistuvat homeelle. Homekoulujen korjaamislaskut ovat valtaisia, ja ne lankeavat tavallisen kansan maksettaviksi.

Paavi Franciscus puuttui kolmanteen maailmansotaan. Hän toteaa, että sodan päämotiiveja ovat kateus, suvaitsemattomuus ja vallanhimo

Nykyajan toimeenpanevin voima taitaa olla ahneus. Ahneus ohjaa sotiakin.

Sodasta käytetään peitetermiä konflikti. Oikeasti konflikti on kansojen alistamista ja etnistä puhdistusta, raiskaamista, sotaa ja tappamista. 

Jossain vaiheessa länsieurooppalaistenkin on valittava hyvän tai pahan puoli. Ikuisesti emme voi nojata Yhdysvaltojen apuun tai Paavin puheisiin. Ikävintä on, että totaaliseen pahaan ei voi vastata kuin aseilla kuten Paavikin sanoi. Totaaliseen pahaan ei ole neuvottelupöytää.

Pari viikkoa sitten katsoin netissä kiertävän järkyttävän videon, ei olisi pitänyt, niin paha video oli. ISIS oli valloittanut kaupungin. Ison, yli jalkapallokentän laajuisen puiston ympärillä oli komea rauta-aita. Aidan kärkiin oli pantu ihmisten päitä, jokaisen pään edessä jalkakäytävällä lojui päätön miehen ruumis. Näki aivan selvästi, että kyseessä oli siviilien ruumiita.

Kamera kiersi pää ja ruumis kerrallaan pitkin aidan viertä. Tuntui siltä, että kamera kiertää -matka ei lopu koskaan, niin paljon ruumiita oli. Ruumiita pilkattiin ja lapset leikkivät päillä.

Ei ihme, että jesidit ja kurdit ovat paniikissa. Myös muiden kuin länsimaisten toimittajien päillä on merkitystä.

http://kaiarilundell.blogspot.fi/2014/09/harmaata-pohdintaa-hyvasta-ja-pahasta.html

 

13.9  Iltalehti

Paavi: Eräänlainen kolmas maailmansota käynnissä

- Ihmiskunnan tulee kyynelehtiä ja nyt on aika kyynelehtiä, Franciscus sanoi vieraillessaan lauantaina ensimmäisen maailmansodan hautamuistomerkillä Pohjois-Italiassa.

Paavi kutsui sotaa "hulluudeksi" ja lisäsi, että maailma on jo ajautunut eräänlaiseen kolmannen maailmansodan tilaan.

- Nykyään, toisen maailmansodan epäonnistumisen jälkeen, on kenties perusteltua puhua kolmannesta maailmansodasta. Tätä sotaa käydään asteittain. Sitä toteutetaan rikosten, verilöylyjen ja tuhoamisen kautta, paavi sanoi.

Viime kuukausina paavi on lukuisia kertoja vaatinut konfliktien lopettamista Ukrainassa, Irakissa, Syyriassa ja Gazassa.

- Sota on järjetöntä. Sen ainoa päämäärä on tuhoaminen. Se pyrkii kasvamaan tuhoamalla.

- Kateus, suvaitsemattomuus, vallanhimo. Nämä motiivit selittävät, miksi sotia soditaan, ja näitä motiiveja yritetään oikeuttaa ideologialla, paavi jatkoi.

Viime kuussa paavi sanoi pitävänsä kansainvälisen yhteisön voimankäyttöä oikeutettuna ISIS-terroristijärjestöä vastaan, jotta "laiton väkivalta" saadaan lopetettua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Eivät sodat selity yksilöllisillä ominaisuuksilla. Taloudellinen kilpailu johtaa äärimuodossaan sotaan.
Minuakin harmittaa "harmaan talouden" käsite johon hämäävästi lykätään samaan sössöön patamusta suuren luokan rikollisuus ja pienimuotoinen naapuripalvelu.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset