*

enkeliporsas "Jos eläimillä olisi taivas, pistäisin porsaat jonotuslistan kärkeen. Karjuista ei ole niin väliä."

Homekouluongelma kunnallisvaalien yhdeksi pääteemaksi

  • Homekouluongelma kunnallisvaalien yhdeksi pääteemaksi

HS 30.3.   Apulaisoikeusmies: Rahapula ei saa lykätä homekoulun korjausta

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen mukaan Vihdin kunnan olisi täytynyt puuttua Nummelanharjun koulun sisäilmaongelmiin nopeammin. Vihdin kunta oli siirtänyt koulun peruskorjausta rahapulan vuoksi.

Nummelanharjun koulun kosteus- ja homeongelmista alettiin saada tietoa vuonna 2005 tehdyn kuntoarvion yhteydessä. Kunta yritti ratkaista ongelmaa vuosia eri keinoin.
Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan mielestä kunnan olisi pitänyt huolehtia, etteivät oppilaat ja henkilökunta altistu terveyshaitoille sisäilman epäpuhtauksien vuoksi. Koulun toiminta olisi esimerkiksi pitänyt siirtää muualle.

Kunnan toimet olivat päätöksen mukaan riittämättömiä mutta eivät lainvastaisia.


Hyvä, että apulaisoikeusmies Jussi Pajuoja huomautti Vihdin kuntaa lasten ja opettajien terveydellä leikkimisestä. 

Kun homekorjaukseen ei ole rahaa tai riittämättömät korjaukset eivät ole tuottaneet tulosta, koululle olisi pitänyt löytyä kunnollinen väistötila. Kun tilaa ei kunnasta löytynyt, olisi pitänyt vuokrata riittävästi parakkitiloja.

Valtion on puututtava homekouluongelmaan paljon tiukemmin kuin nyt. Homekoulujen korjauksia laistavia kuntia on jollakin tavalla sanktioitava. 

Homekoulujen korjausten vetkutteluille on kertakaikkiaan saatava stoppi.

Homekouluongelma on nostettava tulevien kunnallisvaalien yhdeksi pääteemaksi. Niin paljon homekouluja putkahtelee eri puolelta Suomea koko ajan.

Nummelanharjun koulun kotisivuilta:

Lukuvuodesta 2008 – 2009 saakka henkiseen hyvinvointiin on voimakkaasti vaikuttanut koulun tilojen epäterveellisyys. Oireilu aiheuttaa oppilaille poissaoloja, mikä vaikeuttaa oppimista ja alentaa motivaatioita. Oireilu väsyttää ja vaikeuttaa niin oppilaiden kuin koulun henkilökunnan työtä. Pelko sairastumisesta painaa. Kahden opettajan kohdalla selvitetään työperäisen astman syntymistä.

Näyttää pitkältä sairaskertomukselta. 

Onneksi oppilaat käyvät yläkoulua vain kolme vuotta, mutta sääliksi käy koulun opettajia. Heistä monelle työ Nummelanharjussa on eläketyö.

Vihdin kunnan tasapainotettu strategia 2013, missio:

Vihti järjestää kuntalaisten peruspalvelut ja luo edellytyksiä kuntalaisten hyvinvoinnille. Kuntalaisten hyvinvointi turvataan terveellä kuntataloudella. 

Paperilla Vihdin kunnan missio näyttää olevan kunnossa. Toivotaan, että kunta on ottanut opiksi virheistään ja kunnan missiolla on todellista katetta.

Kunta on kuntalaisia varten.

http://www.properuskoulu.net/2012/08/homekouluongelma-kunnallisvaalien.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Elo Kemppainen

Luin 'huumekouluongelma'...ongelma kuin ongelma, olisi korjattava...vanhat 'hirsitalokoulut' olikin lähes ongelmattomia...

Veikko Vitikainen

Siinäpä se ongelman ydin juuri piileekin. Kun rakennetaan koulurakennus Suomen normien mukaisesti. Se rakennetaan siten, että ulkoseinä on tiiliverhoiltu sitten on ilmaa läpäisemätön levymateriaali, sitten tulee puurunkoinen kantava rakenne lämpöeristyksineen. Sitten tuo muovilla eristetty kosteussulku joka on kaikkien homeongelmien äiti. Aikoinaan hengittävät hirsirakennukset hengittivät sisään sekä ulos. Ehdottaisin että kaikki nykyiset koulurakennukset rakennetaan hirrestä. Eikä yhtään ns. muovista kosteuseristettä niihin asenneta. Siinä lääke homeongelmiin.

Elo Kemppainen

"Peruskoulujärjestelmään siirtyminen toteutettiin koko maassa pohjoisesta alkaen asteittain vuodesta 1972 alkaen. Viimeisenä peruskoulujärjestelmään siirtyi Helsinki vuonna 1978."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Peruskoulu

Olin vähän huolestunut silloin - koulu-uudistuksen tultua Suomen kuntiin - kun 'kunnanisät' alkoivat kovalla innolla rakentamaan uusia 'koulutaloja', vaikka entiset, vanhat koulut olivat hyvässä kunnossa, kaiketi vika oli siinä kun koulut sijaitsivat 'periferiassa', koulut piti saada keskelle kirkonkylää ja oppilaat kuskattiin linja-autiolla ja takseilla sinne.

Omassa kylässä oleva rakennus saattoi jäädä tyhjilleen vaikka olisi ollut ihan sopiva opinahjo kylän lapsille.

Nämä 'uudet' hienot 'koulutalot' osoittautuivat myöhemmin, useastikin asuinkelvottomiksi homekouluiksi, sillä niin oli kiire rakentaa, että jäivät jopa betonilaudat märkänemään rakenteiden sisään.

Minulle on jäänyt huono maku muhimaan koko koulu-uudistuksen toteuttamisesta ja sen holtittomasta rakentamisen väärinymmärtämisestä.

Käyttäjän enkeliporsas kuva
Kai-Ari Lundell

Elo...näinhän siinä kävi.

Moni kasvukunta joutui nopeasti rakentamaan uusia koulutiloja, kun muuttoliike oli niin rajua. Maalta muutettiin kaupunkeihin.

Kollegani kertoi omalla tavallaan hauskan tarinan. Hän on toiminut monia vuosia opettajana Mikkelissä. Kaupungissa putsattiin 40-luvulta rakennettua koulutaloa, ilmanvaihtokanavat putsattiin ensimmäistä kertaa. Kanavista löytyi mm. pulunpesä.

Toinen esimerkki löytyy kotikunnastani. Kaupungissa on korjattu kolme koulutaloa hyvin perusteellisesti. Halvemmaksi olisi tullut rakentaa täysin uudet koulutalot. Taloista jätettiin vain seinät pystyyn ja kaikki muu tehtiin uudelleen, koska korjausrakentamiseen saatiin hyvät valtionavut. Kouluista tuli kyllä oikein hienoja.

Käyttäjän mattihytola kuva
Matti Hytölä

Ehkä parempi jättää remontoimatta, nykyisillä rakennusmääräyksillä syntyy vain entistä pahempaa jälkeä...

Meidän kyläkoulussa ei ole ollut homeongelmia 100 vuoteen. Mutta nyt sinne piti sitten asentaa ilmastointi. Saapa nähdä miten käy. Jotkut epäilivät että kyseessä on virkamiesten juoni koulun lakkauttamiseksi.

Toimituksen poiminnat