Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Sosiologi ja Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula kirjoittaa kummia blogissaan, Lapset eivät ole säilytysongelma. Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 29.4.Kontulan kirjoitus oli näyttävästi esillä eilisessä Iltalehdessä, Putosiko peruskoulu kelkasta? "Valtava kuilu".Kontula: Peruskoulu oli 1970-luvun politikoilta suurtyö, jonka päälle onkin sitten huilattu 40 vuotta....
Tiistaiaamuisin kahdeksasta kymmeneen koulussamme on opettajienkokous. Oppilaat tulevat kouluun kymmeneksi. Kuten aikaisemmin mainitsin, pidän päiväkirjaani auki, jotta voin merkata siihen tulevat tapahtumat. Lueskelen samalla päiväkirjani alanurkissa olevia mietelauseita.Tämän vuoden kaksi ajatuksia herättävintä mietelauselmaa on rehtori Marja-Stiina Suihkon käsialaa. Edellinen ajatelma on, jota...
Iltalehti: Koulutuksen hurja vaikutus: jopa 200 kertaa enemmän rikoksia Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen mukaan rikollisuus kasaantuu heikosti koulutetuille, jotka ovat hätkähdyttävästi muita useammin sekä vakavan väkivallan tekijöitä että uhreja. Oman onnen varaan ei saa jättää.Jos asiat menevät pieleen jo ennen kuin koulutusvalintoja tehdään, asioihin on puututtava varhain....
Iltalehti: Asiantuntija haluaa kouluihin varoittavan koodisananHelsingin pelastuskoulun rehtori Matti Waitinen sanoo, että koodisanan ohella keskusradiosta kuuluva tietty äänimerkki tai musiikkikappale voisi varoittaa opettajia kouluun tulleesta ulkopuolisesta tunkeutujasta. Kun olin opettajana Malminkartanon koulussa, Matti Waitinen oli koulun rehtorina. Malminkartanosta Waitinen siirtyi...
Vietin ajatuksia herättävän lauantaipäivän Vantaan opettajien ammattiyhdistyksen yhteysopettajien koulutuksessa. Yhteysopettaja on yksittäisen koulun linkki omaan ammattiyhdistykseen. Saamme koulutusta pari kertaa vuodessa.On erittäin hauska nähdä myös muiden koulujen opettajia. Opettajienhuoneet ovat melkoisen sisäänlämpiäviä yksikköjä. Muiden koulujen opettajien tapaaminen on hyvin avartavaa....
Iltalehti: 90-luvun säästöt lisäsivät laitoshoitoaKouluterveydenhuoltoon 1990-luvulla tehdyt säästöt lisäsivät lasten ja nuorten psykiatrisen laitoshoidon tarvetta, toteaa tuore väitös.Tuoreen tutkimuksen mukaan avohoidossa eniten säästäneet kunnat joutuivat satsaamaan jo 2000-luvun alkupuolella huomattavasti vertailukuntia enemmän erikoissairaanhoitoon.Vaikeahoitoisen alaikäisen laitoshoito on...
YLE: Professori: Alle 2-vuotias ei kypsä päiväkotiinLiian varhainen päivähoito voi jättää lapseen pysyviä jälkiä, sanoo psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen. Erityisesti stressinsietokyky on vaarassa vahingoittua. Eduskunta käsittelee välikysymystä kotihoidontuen leikkaamisesta iltapäivällä. - Se on eräänlainen kivijalka kaikelle muulle kehitykselle, Keltikangas-Järvinen kuvailee...
Asiaa on myös tutkittu. Suomi todella on luokkayhteiskunta. Tutkija Jouko Karjalaisen tutkimus on jäänyt julkisuudessa turhan vähälle.Vantaan Lauri 15.9: Kuudennes suomalaisista on köyhiä. Entä jos tasattaisiin vähän?Kirjoitin aiheesta blogissani, Ei anneta mahdollisuutta.Sinä, minä, hän, me, te, he - näin mennään nyt, kuudesosa suomalaisista on köyhiä, ja köyhyys on periytyvää. Tutkija...
Mikä Helsinkiä vaivaa? Kun julkista taloutta pitäisi tehostaa, suunnitellaan valtaisia urakoita, Guggenheimia ja helikopterikenttää Hernesaareen ja ökykeskustakirjastoa. - Guggenheim 140 miljoonaa euroa - Hernesaaren helikopterikenttä 83 miljoonaa euroa - Töölönlahden keskustakirjasto 70 miljoonaa euroaKustannusarviot toteumisvaiheessa yleensä paukkuvat yli niin, että raikaa. Samaan aikaan...
YLE 30.1: Oikeuskansleri: Kunnilla ei halua laittaa oppilashuoltoa kuntoonOikeuskansleri Jaakko Jonkan huoli on aiheellinen.Joskus tuntuu siltä, että kuntien annetaan elää kuin pellossa. Kun valtio ohjaa rahojaan tiettyihin kohteisiin, jotkut kunnat suuntaavat rahat milloin mihinkin. Tyypillinen esimerkki viime vuosilta on ollut luokkakokojen pienentämisiin suunnatut rahat. Ensimmäisenä vuonna...
http://www.properuskoulu.net/2010/12/suut-suppuun-lipponen-pasmaa.htmlhttp://www.properuskoulu.net/2011/03/ruotsin-kielen-viivytystaistelu.html Kirjoitin properuskoulu.net blogissani viime vuonna kannanottoni pakkoruotsista.Esitykseni takaisi ruotsin kielen opiskelun vapaaehtoisuuden peruskoulussa, mutta samalla se takaisi palvelut Suomen ruotsinkieliselle väestölle. En ole missään...
Toinen kierros alkaa saada hauskoja piirteitä.Iltalehti: Vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston vaalivalvojaisiin alkoi eilen illalla virrata yllättäen perussuomalaisten kannattajia.Haaviston nousu toiselle kierrokselle näkyy myös perussuomalaisten suosimalla maahanmuuttokriittisellä Hommaforum-keskustelupalstalla, jossa puhaltaa nyt uudet tuulet: siellä käydään nyt debattia siitä,...
Soini vihjailee äänestävänsä toisella kierroksella Haavistoa kuten Hirvisaarikin.http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/soini-vihjaili-ylelle-haavis...Ilmeisesti Haaviston vierailu Hakkaraisen luona teki perussuomalaisiin suuren vaikutuksen, kun julkisesti aletaan pantata ääniä Haavistolle. Haaviston vierailu Hakkaraisen luona oli oiva taktinen veto.Eilen televisiossa europarlaamentikko...
Onko presidentti-instituutio jo aikansa elänyt? Seuraava presidenttimme on melkoisen "vallaton" edeltäjiinsä nähden. Presidentinvaaleissa merkittävintä näyttää olevan ehdokkaan persoona, mikä on tehnyt vaaleista yltiöpopulistiset viihdevaalit. Kuinka vähän vaalikeskusteluissa puhuttiin ulkopolitiikasta, joka on sentään tulevankin presidentin päätyösarkaa.Tasavallan presidentti johtaa...
Eilen Suuressa vaalikeskustelussa vasta aivan lopussa päästiin asiaan. Lipponen lausui suurinpiirtein näin: "Olemme asemoituneet länteen." Lausuma herätti ihmeellistä pulinaa muissa ehdokkaissa, mitä ihmettelin kovasti. Kyllä Suomen viitekehys on läntisten demokratioiden yhteydessä. Mikä muukaan se voisi olla? ks. http://www.fundforpeace.org/global/?q=fsi-grid2011 ...
Kai-Ari Lundell
Vantaa
Sitoutumaton
Olen keski-ikäinen lähiökoulun opettaja.
http://www.properuskoulu.net/
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?